joulujuhla 2015

Tänä vuonna joulujuhla oli 16.12 keskiviikkona.

Haastattelimme 2E:tä heidän joulujuhlaesityksestään.

2E:n esityksen nimi on Piparkakkupolkka. Esitys perustuu tanssiin.

He kertoivat, että harjoittelu on ollut kivaa mutta alussa hankalaa ja että esiintyminen jännittää vähän. On kuitenkin kivaa esittää kavereiden kanssa.

-Näytelmän esittäminen olisi kivaa, mutta olemme tyytyväisiä esitykseemme, he kertovat.

2E on esiintynyt kevät- ja joulujuhlissa aiemminkin.

-KIVAA KUN TULEE JOULU!

Ensin oli Lucia-kulkue, sen esitti 1K sekä 2K.

Toisena 1E ja 1D esittivät tonttupaja- esityksen.

Sen jälkeen 3F esitteli eri maitten joulukulttuureita.

Näimme myös 3A:n videon, jossa Joulupukki matkusti Amerikkaan.

Sitten kolmasluokkalaiset lauloivat meille Joulumaan.

Viimeisenä esityksenä näimme 2E:n Piparkakkupolkan.

Lopuksi rehtori piti meille puheen, johon sisältyi myös runo.

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!

Rebekka ja Joanna 4A

Mainokset