Donitsi ja kaverit

Neljäsluokkalaisten kurssilla nimeltä pehmeä leikkiväline tehdään pehmeistä materiaaleista erilaisia asioita. Kurssilaiset ovat tehneet esimerkiksi tyynyjä, pehmoleluja, sorminukkeja, kirjanmerkkejä, kännykkäpusseja ja erilaisia tarvikkeita leluille. Kurssi on ollut aina aamulla tiistaisin, kertoja on ollut nyt jo seitsemän ja tänään on viimeinen kerta. Kaikilla on ollut hauskaa ja töitä on tehty ahkerasti. Kurssin opettajana oli Saara.

Minä tein aluksi kissapehmolelua mutta se oli liian vaikea. Sen jälkeen aloin tekemään donitsia. Se oli helppo tehdä mutta joskus tarvitsin apua.  Donitsini on tehty huovasta. Käytin apunani ompelukonetta.

Sofia 4C

 

IMG_0356

IMG_0357

Mainokset

Musikaali tekniikkatiimi

Heipä hei!

Tänään on ensinmäinen päivä blogissa, kun olen yksin niinpä päätin haastatella. Tekniikkatiimin jäsentä nimeltään Matias.

”Missä vaiheessa olette?” Tekniikkatiimin Matias kertoi meille, että he ovat hyvässä vaiheessa kouluttamisessa sillä opettajat kouluttavat tekniikkatiimiä käyttämään kaikenlaista tekniikkaa mitä musikaaliin tarvitsemme esim. mikrofonit ja valot. Tekniikkatiimin opettajat ovat myös auttaneet kamojen raahamisessa lavalle.

 

 

   Oskari

Penkkaripäivä

Penkinpainajaiset eli penkkarit on juhla, joka järjestetään helmikuussa abiturien päättäessä säännöllisen koulunkäyntinsä. Penkkari-päivänä täällä Lauttasaaressa entiset Myllykallion koulun oppilaat ajavat rekoilla koulun ohi heittäen samalla koulun oppilaille karkkia,jonka jälkeen he jatkava Esblanadin puistoon. Tässä kuva penkkari rekoista:

”’penkkari

                                                                                                            Terveisin: Nikke ja Joona